Siivousalan yritykset olivat, koronarikkureiden ohella, kesän moraalisen paheksunnan kohteena. Helsingin Sanomien artikkeli (HS 5.7.2020) toi esiin siivousalan laajamittaisen työvoiman hyväksikäytön. Aihetta paheksuntaan siis onkin, mutta väistivätkö kunnat kesän keskustelussa omaa moraalista vastuutaan kokonaisedullisuuden ja muiden virkakielisten sanahirviöiden takana? Onko kunnissa valmiutta tarkastella omaa toimintaa paitsi juridiikan, niin myös etiikan kriteerein?
Hyvät kunnat, pahat yritykset?
Siivousalaa koskeva keskustelu osoitti vääriä, joskin yleisiä taustaoletuksia eri toimijoiden moraalisesta laadusta: yritykset voivat rikkoa ihmisoikeuksia ahneuden, piittaamattomuuden ja pahuuden ohjaamina. Sen sijaan palveluja ostavat kunnat voivat noudattaa lakeja ja säädöksiä, jotka ovat ikään kuin yllättäen osoittautuneet kestämättömiksi.
Yritysten toimintaa luonnehdittiin keskustelussa riiston ja hyväksikäytön käsitteillä. Kunnat kuvasivat omaa toimintaansa aivan toisella sanastolla: kyse heikoista vaikuttamismahdollisuuksista, huonosta tiedonkulusta ja hankintalainsäädännön ongelmista. Tällainen puhetapa heijastaa oletusta, että vain yritykset ovat moraalisia toimijoita. Kuntien ei tämän mukaan tarvitsisi sellaisia olla. Ne ovat moraalisesti neutraaleja ja ”vain” lainsäädännön toimeenpanijoita. Kunnat ovat moraalisen paheksunnan tuolla puolen – onhan julkinen sektori olemassa yhteisen hyvän edistämistä varten. Tämän ajattelun ilmentymä on myös Ylen tuoreen selvityksen havainto: kunnat kyllä valvovat yksityisten toimijoiden hoivakoteja, mutta eivät omiaan (YLE 10.8.2020).
Julkisten tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että siivousalan väärinkäytöksissä ei ole kuntien osalta kyse vain lainsäädännöllisestä tai rakenteellisesta, vaan myös eettisestä epäonnistumisesta. Aalto-yliopiston kilpailuoikeuden professori Petri Kuoppamäen tulkinnan mukaan (HS 6.7.2020) perusteet räikeisiin väärinkäytöksiin syyllistyneen siivouspalveluyritys SMC Palveluiden ulossulkemiselle Espoon kaupungin hankinnoista olivat olleet olemassa jo pidempään.
Lehtitietojen perusteella näyttääkin siltä, että hankintalakia oli Espoossa tulkittu tavalla, joka oli mahdollistanut heikommassa asemassa olevien hyväksikäytön jatkumisen, vaikka toisenlaiseen tulkintaan olisi ollut juridisetkin mahdollisuudet. Tässä on siten kyse enemmän moraalin kuin juridiikan epäonnistumisesta.
Eettinen itsereflektio puuttui julkisen sektorin toimijoiden ulostuloista. Anteeksipyynnön elementtejä ei niissä näkynyt. Espoon tilapalveluiden toimitusjohtaja kommentoi Helsingin Sanomille, että ”yritys itse, ei Espoon kaupunki, on vastuussa työntekijöiden riistosta.” (HS 17.7.2020)
Julkisen ja yksityisen sektorin raja on altis eettisille haasteille
Moraalisesti neutraalien kuntien ja moraalisesti arveluttavien yritysten mustavalkoinen kahtiajako ei vastaa todellisuutta. Sektorit ovat toki olemassa eri tarkoituksia varten. Yritykset tavoittelevat voittoa, julkinen sektori yhteistä hyvää. On totta, että yrityksissä on erityisenä vaarana, että ihmiset pelkistyvät voitontavoittelun raaka-aineeksi.
Se, miksi jokin organisaatio on olemassa, on kuitenkin vain pieni osa organisaation eettisen laadun tarkastelua: yksikään organisaatio ole hyvä vain sillä perusteella, että sillä on ”hyvä tarkoitus”. Eettisiä epäonnistumisia on kaikilla sektoreilla, niin yrityksissä, julkisen sektorin organisaatioissa kuin kansalaisjärjestöjenkin joukossa. Jokainen organisaatio on pohjimmiltaan ihmisten yhteisö, jossa on potentiaali sekä pahaan että hyvään.
Väärä vastakkainasettelu estää näkemästä yhteiskunnallisten haasteiden syvempiä syitä: eettisiä ongelmia syntyy usein juuri yksityisen ja julkisen sektorin rajalla. Siivousalan lisäksi tuore esimerkki tästä ovat hoivayritysten väärinkäytökset. Tutkimuksessa on myös ehdotettu, että vuoden 2008 finanssikriisin takana eivät vastoin yleistä käsitystä olisikaan yksin pahat pankkiirit, vaan juuri julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden epäonnistunut yhteisvaikutus (Sun & Bellamy 2010). Tämän tulkinnan mukaan kriisin alkupiste oli poliittinen tavoite lisätä asuntojen omistusta USA:n talouden vauhdittamiseksi. Tämä tavoite käynnisti tapahtumien ketjun, joka julkisen ja yksityisen sektorien eettisten epäonnistumisten yhteisvaikutuksena kärjistyi globaaliksi kriisiksi.
Miksi sektorien rajapinnoilla sitten syntyy eettisiä ongelmia? Syyt luultavasti liittyvät siihen, että, ensinnäkin, eri tahojen intressit ovat ristiriidassa, ja toiseksi, eettisen vastuun kantaminen on vaivalloista, ja vastuu on helpompaa ulkoistaa muualle. Lisää eettisesti valistunutta tutkimusta sektorien yhteistoiminnasta tarvitaan, sillä sektorien totutut roolijaot ja toimintamallit ovat liikkeessä. Esimerkiksi palveluntuottajiksi ryhtyneet kansalaisjärjestöt omaksuvat yritysmaailman logiikoita, yritykset puhuvat arvoperustaisuudesta kuin kansalaisjärjestöt, julkinen sektori siirtyy palvelun tuottajasta sen tilaajaksi (Grönlund 2019). Miten tämä kehitys vaikuttaa siihen, minkälaiset hyvän elämän edellytykset tulevaisuudessa ovat?
Kuntien on panostettava Eettiseen osaamiseen
Poliitikkojen ja virkamiesten julkitulot siivousfirmakohun jälkeen painottivat raskaan sarjan rakenteiden, juridiikan ja resursoinnin, muuttamista. Pääministeri twiittasi, että lainsäädäntöä on muutettava ja resursseja lisättävä. Espoon hankintajohtaja ja tilapalveluiden toimitusjohtaja korostivat (HS 7.7.2020), että hankintojen kriteereitä on nyt muutettu niin, että Espoossa siivouspalveluita tuottavat yritykset voivat toimia eettisesti kestävällä tavalla. Tällaiset muutokset ovat tärkeitä, mutta nyt julkisen sektorin tulisi panostaa myös oman toimintansa eettiseen kestävyyteen.
Mikään lainsäädäntö ei korvaa julkisen sektorin eettistä vastuuta, siis vastuuta tehdä päätöksiä, jotka ovat paitsi lainmukaisia, myös hyvää edistäviä tai pahaa torjuvia. Maailma muuttuu liian nopeasti, jotta lainsäädäntö olisi aina ajan tasalla. Teknologioiden kehitys ja työvoiman globaali liikkuvuus ovat tästä oivia esimerkkejä.
Tärkeä askel vahvemmalle tielle on yksilöiden eettisen osaamisen lisääminen. Edellytys tälle toki on, että myös kunnissa työntekijöiden moraalinen toimijuus tunnistetaan. Jokaisella työntekijällä tulisi olla kyky analysoida omaa työtä etiikan näkökulmasta ja riittävästi etiikan tukitaitoja, kuten rohkeutta, myötätuntoa ja itseymmärrystä.
Oikein tekeminen on työläämpää kuin väärin tekeminen. Siksi etiikka on helppo unohtaa siilojen ja toimenkuvien välisille harmaille alueille. Lopulta kyse on myös organisaation kulttuurista, arvoista, rituaaleista, puhetavoista. Onko työyhteisössä lupa reflektoida työtä moraalin näkökulmasta – vai puhutaanko pelkistä prosesseista?
Haastan kunnat pohtimaan, mihin henkilöstön ja johtamisen kehittämiseen varattua budjettia seuraavaksi käytetään. Eettisen osaamisen kasvattamiseen käytetyt resurssit ovat sijoituksia kestäviin yhteisin varoin tuotettuihin palveluihin. Ne ovat myös sijoituksia korkeampaan työelämän laatuun. Maton alle lakaistut eettiset ristiriidat ovat nimittäin Suomen huonoimmin tunnistettu työhyvinvointiuhka.
Anna Seppänen
Viitteet:
HS 5.7.2020 Siivoton ala
HS 17.7.2020 Miksi Espoo jatkoi yhteistyötä siivoojia hyväksikäyttäneiden yrittäjien kanssa, vaikka vääryyksistä tiedettiin?
YLE 10.8.2020 Ylen selvitys: Kaupungit tarkastavat yksityisiä vanhusten hoivataloja, mutta laiminlyövät omansa – katso oman kuntasi tilanne
Grönlund, Henrietta (2019). Between Lutheran Legacy and Economy as Religion. The Contested Roles of Philanthropy in Finland Today. In K. Sinnemäki, A. Portman, J. Tilli & R. Nelson (Eds.), On the Legacy of Lutheranism in Finland. Societal Perspectives (237–256). Helsinki: SKS.
Sun, William & Bellamy, Lawrence (2010). Who is Responsible for the Financial Crisis? Lessons from a Separation Thesis. In W. Sun, D. Pollard & T. Stewart (Eds.), Reframing Corporate Social Responsibility. Lessons from the Global Financial Crisis (101–126). Bingley: Emerald.
Kuva: Pixabay