CoHumans

TT Jenni Spännäri CoHumansin osakkaaksi ja tutkimusjohtajaksi

TT Jenni Spännäri CoHumansin osakkaaksi ja tutkimusjohtajaksi

CoHumansin tiimi kasvaa! Teologian tohtori Jenni Spännäri on tullut CoHumansin tutkimusjohtajaksi ja osakkaaksi. Anna Seppänen ja Anne Birgitta Pessi tuntevat Jennin jo entuudestaan muun muassa yhteisestä CoPassion-tutkimushankkeesta. Syksyn 2020 aikana on ehditty tekemään jo yhteisiä asiakasprojektejakin.

Jenni on tutkija ja kouluttaja, jonka erityisalaa ovat viisaus, myötätunto ja innovatiivisuus, erityisesti työelämässä. Tutkijanuran lisäksi Jennillä on pitkä kokemus luennoista, kouluttamisesta ja fasilitoinnista – sekä eri yliopistoista ja organisaatioista että tanssiopettajana. Jennillä on lisäksi taustallaan positiivinen neuroplastisuus (PNT) -ammattilaiskurssi sekä Art of Hosting -opinnot.

Jenni on tutkimuksen renessanssi-ihminen, joka hallitsee sekä kvalitatiiviset että kvantitatiiviset metodit. CoHumansissa Jennin erityisalueena onkin tutkimustoiminnan johtaminen. Jennin ote kouluttajana ja kehittäjänä on lempeän päättäväinen, huumorilla höystettynä.

”Jenni tuo CoHumansiin sekä arvokasta sisällöllistä että menetelmällistä osaamista. Jennin osaaminen esimerkiksi organisaatioiden innovaatiokyvykkyydessä on juuri nyt, ennakoimattoman muutoksen aikana todella tärkeää. Jenni on tutkinut aikuisiän ja kognitiivista kehitystä, ja on luova ja lämmin fasilitaattori: tällä on valtava arvo, kun luomme organisaatioiden kehittämisen menetelmiä, jotka tähtäävät työyhteisöjen viisaaseen kasvuun – ei siihen, että kehittämisestä tulee uusi kuormituksen lähde”, sanoo CoHumansin toimitusjohtaja Anna Seppänen.

Jennin tuore, yhdessä Eeva K. Kallion kanssa kirjoitettu tietokirja ”Viisaus – käyttäjän opas” (Tuuma, 2020), on saanut poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton. Viisaustutkimuksessa Jenni on edelläkävijä, ja ammentaa syvyyttä organisaatioiden kehittämiseen tuoreimmasta viisaustutkimuksesta. Lue Jennin ajatuksia viisaasta kasvusta organisaatioissa.