Viime aikoina yritysetiikasta vähät välittävienkin lienee ollut vaikea välttää medianostoja totaalisesta yritysetiikattomuudesta. Nissanin hallituksen puheenjohtaja Carlos Ghosn sai lähteä, koska oli käyttänyt yhtiön varoja omaan piikkiin ja unohtanut ilmoittaa 44 miljoonan dollarin verran tulojaan. Danske Bankissa monet ovat ilmeisesti tienneet, ettei Viron yksikön toiminta kestä päivänvaloa tai edes marraskuun hämärää. Tietämättömyyden tai vahingon sijaan kyse näyttäisi olevan moraalikadosta. Onko rekrytointifirman psykologisista testeistä siis livahtanut seulan läpi johtajiksi patologisen epähyveellistä sakkia? Vai sokaisiko ahneus? Se, miksi moraaliseen pahuuteen syyllistytään, on toisen kirjoituksen aihe. Tässä sen sijaan yksi näkökulma siihen, miten näin tapahtuu.
Norjalainen bisnesfilosofi Øyvind Kvalnes on soveltanut kriminologisessa tutkimuksessa kehitettyjä teorioita yritysetiikan tutkimukseen. Eikä kannata innostua vielä. Tutkimustuloksena ei ole tieteellinen validaatio sille, että yritysjohtajat ovat roistoja. Päinvastoin. Kvalnesin hyödyntämien kriminologisten tutkimusten lähtökohta on, että ihmisestä ei tule rikollinen siksi, että hän lähtökohtaisesti ei piittaisi yhteisön normeista. Tietä väärintekemiseen voi tasoittaa moraalinen neutralisaatio. Käsitteellä viitataan tulkintamalleihin, joilla ihminen oikeuttaa itselleen moraalisesti kestämättömän toiminnan.
Kvalnes tutki moraalista neutralisaatiota kouluttaessaan etiikkaa yritysjohtajille. Kuvitteellinen esimerkkidilemma oli seuraava: olet johtaja, jonka yksikössä on työskennellyt pitkään sosiaalisesti hankala työntekijä. Hän aiheuttaa jatkuvasti konflikteja yhteistyökyvyttömyydellään. Nyt työntekijä on hakenut toista työtä saman konsernin toisesta yksiköstä. Toisen yksikön johtaja soittaa sinulle, ja kysyy, onko työntekijä pidetty kollega. Jos vastaat rehellisesti, työyhteisö-öykkäri jää vaivoiksesi. Jos valehtelet, pääset hänestä eroon. Miten siis toimit?
Niiden johtajien joukossa, jotka olisivat valehdelleet, hyödynnettiin kaikkia viittä moraalisen neutralisaation tekniikkaa:
1. Vastuun kieltäminen: ”Kaikkihan yrityksessämme tekevät niin, se on pelin henki!”
2. Haitan kieltäminen: ”Ehkä toisessa yksikössä on parempi HR-tiimi, ja jos toinen yksikkö on suurempi, niin tuskin kukaan edes huomaa mitään.”
3. Uhrin kieltäminen eli suojelun epääminen vahingoitetulta henkilöltä tai taholta: ”Luultavasti se toinen yksikkö tekisi saman meille.”
4. Tuomitsijoiden tuomitseminen: ”Nillittäjät eivät ymmärrä, mitä menestyvän yksikön johtaminen vaatii!”
5. Vetoaminen tärkeämpiin sitoumuksiin: ”Olen vain lojaali omaa yksikköäni kohtaan.”
Vaikka lähtökohtaisesti valehtelua pitäisikin vääränä, näiden tulkintakuperkeikkojen kautta valehtelu saa moraalisesti hyväksyttävämmän auran.
Erityisen haitalliseksi tilanne kehkeytyy, kun moraalisella neutralisaatiolla aikaansaatu moraalikato muodostuu työyhteisössä normaaliksi. Ja näin tutkimusten mukaan todella tapahtuu. Sitten kukaan ei enää huomaa, että se, mitä kutsutaan välttämättömäksi tehostamiseksi voikin olla moraaliperiaatteiden uhraamista muka suurempien sitoumusten alttarille (kohta 5). Tai että eettisiä epäkohtia huomioivalle työntekijälle naureskelu onkin tuomitsijan tuomitsemista (kohta 4).
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole antaa synninpäästöä Carlos Ghosnille sillä perusteella, että me muutkin syyllistymme löyhään moraaliin. Tarkoitus on osoittaa, että valppaana on oltava, vaikka ei olisikaan 44 miljoonaa dollaria, joita piilotella. Pomojen lisäksi myös me muut olemme moraalisubjekteja. Vaikutamme siihen, mitä omassa (työ)yhteisössämme pidetään hyväksyttävänä. Edes eetikko ei ole turvassa. Kvalnesin artikkelin luettuani menin peilin ääreen seisomaan. Siinä seisoessa tuli mieleen, että oman elämän eettisissä epäonnistumisissa on tullut käytettyä kaikkia yllä mainittuja taktiikoita.
Anna Martta Seppänen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin parempibisnes.fi -verkkosivustolla.
Lähde: Kvalnes, Øyvind (2014). Leadership and moral neutralisation. Leadership, 10(4), 456-470.